Katsaus vuoteen 2011
10.1.2011

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! CIU:lla kevätkausi käynnistyy musiikin merkeissä, ja vuoden edetessä suunnitelmissamme on mm. Göteborg Artist Centerin yhteisprojektin jatkaminen sekä New Yorkin vierailu.


Alkutalven ajan laadimme ja toteutamme luovien alojen alueellista kehittämismallia, jonka ensimmäisenä pilotointikohteena on Pohjois-Karjalan musiikkiala. Lisäksi työn alla on Luova Pohjois-Karjala II  -hankkeen alainen selvitys, jossa etsitään uutta ratkaisua työtilojen tarjoamiseksi joensuulaisille bändeille ja taiteilijoille.



Myöhemmin keväällä jatkamme ruotsalaisen GAC:n kanssa aloittamaamme yhteishanketta, jonka kohteena mm. freelancer-toimijat. Syyskuussa Tuomas Turunen matkaa New Yorkiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian stipendin tukemana. Vierailu liittyy ensisijaisesti Tuomaksen taiteelliseen toimintaan, mutta ohjelmassa tulee olemaan myös mm. Creative Community Buildersin toimintaan tutustuminen.



Lisäksi alustavia suunnitelmia on luovien alojen toimijoille suunnatun yrittäjyysvalmennuksen toteuttamisesta sekä tapahtumatuotantoon liittyvästä kehityskonseptista. Laaja-alaisempia luovan talouden katsauksia ja näkymiä löytyy CIU-blogistamme, joka aukeaa lähiviikkoina.